Anni Kajos
näyttelijä, laulaja

 

Anni Kajos on 30-vuotias näyttelijä ja laulaja, hän on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta vuonna 2014. Valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt näyttelijänä, ääninäyttelijänä, laulajana ja musikaaliartistina freelancerina ympäri etelä-suomea. 

Annin ”kotinäyttämöksi” on muodostunut Lahden kaupunginteatteri, jossa hän on tehnyt useita rakkaaksi tulleita musikaalirooleja. Näihin kuuluu ehdottomasti syksyllä 2021 ensi-iltansa saavan Waitress-musikaalin Jenna sekä aiemmista muun muassa Sound of Musicin Maria, Love Me Tenderin Natalie ja Nunnien ja konnien Sisar Maria Robert. Lahdessa Anni on myös ollut hetken aikaa kiinnitettynä näyttelijänä, jonka aikana hän teki musikaalien lisäksi draamaa sekä pääsi syventymään suureen rakkauteensa eli pitkään improvisoituun näytelmään.

Musiikkiteatteri NYT on Annille tärkeä työyhteisö, sillä NYTissä Anni kokee pääsevänsä aina sen äärelle minkä kokee teatterin tekemisessä tärkeimmäksi; ajankohtaiset aiheet, niiden esiin tuominen ja keskustelun herättäminen. NYTissä pääsee olemaan tekijänä rehellisimmillään ja aidoimmillaan, ja siksi se on Annille niin kovin rakas ja tärkeä.

Ääninäytteleminen on kolmas tärkeä osa Annin työelämää. Äänikirjoja lukiessa pääsee välillä vaipumaan sellaiseen transsiin tarinoiden myötä, että ajan kulu unohtuu. Dubatessa aika kuluu vähintäänkin yhtä nopeasti, sillä nopealla tempolla hahmosta toiseen heittäytyminen on hauskaa ja virkistävää, dubatessa pääsee tekemään mitä erilaisempia hahmoja! Anni on antanut äänensä monien muiden muassa Aladdinin (2019) Jasminelle, Spirit-sarjan Luckylle ja Näin meillä-sarjan Lindalle.

Vapaa-ajalla Anni joogaa, nauttii pitkistä kävelyistä, jotka sisältävät usein pitkiä ääniviestejä Saksassa asuvan parhaan ystävän kanssa sekä sopivasti kaoottisen elämän järjestelystä ja kalenterin värikoodaamisesta. Lumisade, rankkasade, jäätelö, perheen kanssa vietetty aika sekä ystävät ja lasillinen kahvia tai viiniä ovat parhaita asioita elämässä.


”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
-Muumipappa (Muumipapan urotyöt)