Mikä on Musiikkiteatteri NYT?

Musiikkiteatteri NYT on seitsemästä musiikkiteatteriammattilaisesta koostuva teatteriryhmä, jonka tavoitteena on luoda uutta, yhteiskunnallisesti kantaaottavaa musiikkiteatteria. Ryhmä on perustettu vuonna 2016, ja sen kohdeyleisöä ovat erityisesti nuoret aikuiset.

Musiikkiteatteri NYT on tähänastisen toimintansa aikana valmistanut neljä uutta kokoillan musiikkiteatterituotantoa: Photo Sapiens, Vain Jouluelämää, Opus Deus -musikaali sekä konserttisarja Suomalaisen Musiikkiteatterin Klubi. Ryhmä käsikirjoittaa, säveltää, sanoittaa ja tuottaa esityksensä kokonaan itse – poikkeuksena viimemainittu konserttisarja, joka on toteutettu yhteistyössä säveltäjä-kapellimestari Eeva Kontun kanssa ja sisältää otteita useiden suomalaisten musiikkiteatterin tekijöiden teoksista.

NYT on esittänyt tuotantojaan yhteensä noin 40 näytöksessä eri puolilla Suomea: Lahdessa, Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kouvolassa, Mikkelissä, Varkaudessa, Lappeenrannassa ja Porissa, sekä esiintynyt Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeen osana tuhansille nuorille. Ryhmä on vieraillut Tampereen Teatterikesässä 2019 sekä Lainsuojattomat-teatterifestivaalilla vuosina 2018 ja 2019. Lisäksi taiteellisen toiminnan tuloksena on julkaistu digitaalista sisältöä, mm. levyllinen NYTin säveltämiä kappaleita sekä musiikkivideo.

Yhteistyökumppaneina toimivien kotimaisten ammattiteattereiden ja teatterifestivaalien lisäksi ryhmän toimintaa ovat tukeneet mm. Taiteen edistämiskeskus, Lahden kaupunki ja Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen maakuntarahasto.

Ryhmän nykyiset jäsenet ovat: Petteri Hautala, Susanna Hyvärinen, Anni Kajos, Panu Kangas, Petri Knuuttila, Sini Koivuniemi ja Taru Still.

Lue koko tarina täältä.

Tutustu ryhmän jäseniin täällä.