Panu Kangas
näyttelijä, tuottaja

Panu on 28-vuotias musiikkiteatterialan moniosaaja, joka on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulun Musiikkiteatterilinjalta vuonna 2016. Valmistumisensa jälkeen Panu on esiintynyt suomalaisilla teatterilavoilla ahkerasti; hän on vieraillut musikaalituotannoissa muun muassa Helsingin, Lahden ja Turun kaupunginteattereissa, Tampereen Teatterissa sekä Kansallisteatterissa.

Musiikkiteatteri NYTin toiminnassa Panu on ollut mukana ryhmän perustamisesta lähtien. Energisenä esiintyjänä ja positiivisena puuhastelijana tunnettu Panu on ahkeroinut NYTissä muun muassa tuottajana, säveltäjänä, sanoittajana, käsikirjoittajana, koreografina, näyttelijänä ja sellistinä. Panu nauttii suunnattomasti uuden luomisesta ja tahtoo olla tarmokkaasti mukana kehittämässä kotimaista musiikkiteatterikulttuuria.

Kaikkein tärkeintä Panulle on kuitenkin perhe, ja aivan erityisesti hänen vuonna 2020 syntynyt esikoistyttärensä Sade, jonka kasvua ja kehitystä Panu seuraa suurella innolla. Vapaa-aikansa Panu käyttää perherientojen lisäksi lenkkeilemällä, jalkapalloilemalla ja PlayStationia pelaillen.

“Teatteri on joukkuelaji.
Kun asiat tehdään yhdessä, kaikki on aina hauskempaa ja lopputuloskin timanttisempi.
Ja haasteet; ne hoidetaan huumorilla!”